13.12.2018

Lappeenrannan teknillisen yliopiston lämmitysjärjestelmän saneeraus

Lappeenrannan teknillisen yliopiston lämmitysjärjestelmän saneeraus

Proheatin toimittama, kiinteistöautomaatiolla ohjattava hybridijärjestelmä lämmittää ja jäähdyttää täydellisesti saneerattua päärakennusta nykyaikaisella sekä ympäristöystävällisellä tavalla. Toteutus oli uraauurtava ja ensimmäinen laatuaan.

Tuloksena lajissaan Suomen suurin hybridijärjestelmä

Lämmitysjärjestelmän uudistaminen ympäristöystävällisempään suuntaan oli olennainen osa vuosina 2016–2018 toteutettua Lappeenrannan teknillisen yliopiston päärakennuksen peruskorjausta. Kohteeseen valmistui lajissaan Suomen suurin hybridijärjestelmä, josta saadaan rinnalla olevan kaukolämmön lisäksi energiaa kiinteistön lämmitykseen ja jäähdytykseen sekä käyttöveden lämmitykseen.

Projektinjohtourakoitsijana Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n tilaamassa urakassa toimi SRV Rakennus Oy ja Proheat vastasi kokonaisuuden lämmitysratkaisujen toimittamisesta.

”Proheat valikoitui mukaan tarjouskilpailun kautta, mutta eurojen lisäksi merkitsevää oli myös se, mitä ne pitivät sisällään. Paikallisuus painoi myös, huollon ja toiminnan näkökulmasta. Jos laitteisiin tarvitaan korjauksia, vasteajat ovat paikallisen toimijan tekemänä lyhyet”, perustelee projektipäällikkö Jere Pirhonen SRV:ltä Proheatin valintaa lämmitysjärjestelmän toimittajaksi.

”Pääsimme Proheatin kanssa hyvään yhteistyöhön ja kehitimme järjestelmää jopa toimivammaksi alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, käytettävien laitteiden ominaisuudet huomioiden”, Pirhonen lisää.

Rakennusautomaatioiden toteuttaminen vaati osaamista

Kaiken kaikkiaan teknillisen yliopiston päärakennus kävi läpi perusteellisen uudistumisen ja on sen jäljiltä kuin uusi kiinteistö. Myös rakennuksen lämmöneristystä parannettiin ja ikkunat vaihdettiin, joten uuden hybridijärjestelmän tuottama lämpö pystytään hyödyntämään tehokkaasti.

Rakennuksen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät mitoitettiin matalalämpöisiksi siten, että ilma-vesilämpöpumppujen toimintaympäristö olisi optimaalinen. Hybridijärjestelmä tuottaa lämmitys- ja jäähdytysenergian lämmityksen osalta sekä radiaattoriverkostoon että ilmanvaihdon lämmitysverkostoon, ja jäähdytysenergian osalta tilajäähdytyslaitteille ja ilmanvaihdon jäähdytysverkostoon. Järjestelmän rinnalla toimii kaukolämpö.

Kohteen saneerauksessa tärkeässä roolissa oli toteuttaa rakennusautomaatio, jonka avulla erilaisia kiinteistön järjestelmiä pystytään ohjaamaan. Rakennusautomaation ohjauksien toimivuutta haetaan takuuaikana siten, että järjestelmän optimaalinen toiminta löydetään.

”Kiinteistöautomaation osalta Proheat teki hyvää työtä. Vastaavanlaisia automaatioita ei ollut juurikaan aikaisemmin tehty, ja Proheat kävi kanssamme läpi, miten ne kannattaa toteuttaa. Kiinteistössä on kaksi rakennusautomaatiota, joista toinen hoitaa kiinteistön järjestelmiä ja toinen hybridijärjestelmää. Se, miten näiden kahden yhteistoiminta onnistuu, oli jotain, mitä kukaan ei tällaisella toteutuksella ollut ennen tehnyt. Oli iso asia saada ne toimimaan ja keskustelemaan keskenään”, Pirhonen sanoo.

Hyvä jälkimaku ja suositukset Proheatille

Urakan onnistumiseen Proheatin osalta Pirhonen on kokonaisuudessaan tyytyväinen.

”Antaisin heille ihan puhtaat paperit. Saimme homman pelittämään sovitussa aikataulussa ja yhteistyö toimi hienosti. Minulle jäi yhteistyöstä hyvä jälkimaku ja voin kyllä suositella heitä.”

”Kommunikointi sujui pääpiirteissään hyvin ja asioihin tarttuminen oli hyvällä tolalla. Kun esimerkiksi projektin aikana joitakin laitteita oli mennyt rikki, Proheat hoiti asian kuntoon. Muutenkin huomatut virheet ja puutteet hoidettiin, kuten oli sovittu.”

Tuleva talvi tuo vielä tärkeää tietoa järjestelmän toiminnasta ja oletettavaa on, että jonkinlaista hiomista laaja kokonaisuus voi vielä vaatia.

”Huomioimme sen, että meidän pitää seurata laitteiston toimivuutta ja tarkastella, onko ohjaukseen tarvetta tehdä tarkennuksia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista tehdään, mutta viisaus kasvaa tehdessä. Opimme varmasti lisää laitteiston käyttäytymisestä ja sen ohjaamisesta vielä paremmin. Käytäntö opettaa detaileja”, Pirhonen toteaa.

”On mielenkiintoista nähdä, miten järjestelmä lähtee toimimaan. Tämä toteuttamistapa on hyvä mahdollisuus myös tulevien kohteidemme varalle.”