5.9.2019

Greenreality-karnevaali kasvatti suosiotaan vuonna 2019

Greenreality-karnevaali järjestettiin Avoimien ovien yhteydessä kaupungintalon edustatorilla 29.8.2019. Viime vuoden karnevaalin yleisömääräksi arvioitiin 3000 asukasta. Nyt järjestetty koko perheen vihreä juhla kasvatti suosiotaan viime vuoteen nähden, sillä kävijämääräksi arvioitiin noin 3 500 henkilöä, joista arviolta vajaa kolmannes oli koululaisia.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen projektikoordinaattori Raija Auran ja projekti-insinööri Matti Pylkön mielestä toista kertaa järjestetty Greenreality-karnevaali onnistui hienosti.

– Väkeä oli runsaasti, ihmiset viihtyivät pitkään ja jokunen tuli vielä uudestaankin iltapäivällä. Iloisten ihmisten lisäksi mieleen jäivät erityisesti hyvä ja monipuolinen ohjelma, sillä tarjolla oli paljon erilaista tietoa, mielenkiintoista tekemistä ja osallistumismahdollisuuksia. Ohjelma oli hieno kattaus paikallista osaamista, lahjakkaita nuoria ja esimerkiksi oman kaupunginteatterimme taitoa, Aura kertoo.

– Lisäksi tapahtumapaikalle liikkuminen oli nyt helpompaa kuin viime vuonna, jolloin edustatorin remontti rajoitti hiukan kulkemista. Mielestäni oli myös hienoa, että tapahtuma kiinnosti nuoriakin, jotka osaltaan tuovat eloa tapahtumaan, Pylkkö jatkaa.

Auran ja Pylkön mukaan karnevaaliyleisöä kiinnostivat erityisesti eri toimijoiden esittely- ja toimintapisteet.

– LUT:n, UPM:n, Lappeenrannan Energian, kaupunkisuunnittelun ja Greenreality-puiston pisteet vaikuttivat suosituimmilta kohteilta, mutta myös musiikki ja erilaiset esitykset houkuttelivat ihmisiä edustatorille.

– Greenreality-teltalla käyneet olivat kiinnostuneet muun muassa uusiobetonin valmistamisesta, arjen vihreistä valinnoista, energiasäästöistä ja Greenreality-kodeista.

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen on Auran ja Pylkön tavoin mielissään tapahtuman onnistumisesta.

– On tärkeää, että koululaisilla on mahdollisuus osallistua karnevaaliin. Myös yhteinen järjestämisajankohta kaupungin avoimien ovien kanssa tukee karnevaalin onnistumista.

Räsäsen mukaan täyttä varmuutta ensi vuoden karnevaalin järjestämisestä ei vielä ole.

– Henki on kuitenkin kovasti sellainen, että karnevaali järjestettäisiin myös tulevina vuosina. Kävijämäärät ja ihmisten viihtyminen kertovat, että tapahtumalle on tilausta. Meillä riittää intoa, uskoa, sitoutuneisuutta ja rutiinia karnevaalin järjestämiseen, mutta resurssit tulee vielä varmistaa ennen tulevien karnevaalien suunnittelun aloittamista.

Lisätietoja:

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen,
puh. 0400 815 284, ilkka.rasanen(at)lappeenranta.fi