8.11.2021

Kysely: Mitä toivoisit Lappeenrannan tekevän ympäristön eteen Green Leaf -voittovuoden 2021 jälkeen? Voit osallistua teatteri- tai konserttilippujen arvontaan!

Lappeenrannan kaupunki viettää parhaillaan Green Leaf 2021 -voittovuotta. Voitto on Euroopan komission myöntämä tunnustus Lappeenrannan menestyksekkäästä ja esimerkillisestä ympäristötyöstä.

Kaupunkilaiset ovat voittovuoden aikana olleet entistä aktiivisemmin mukana päättämässä elinympäristöstään. Asukkaiden toiveiden mukaisesti kaupunki on muun muassa kunnostanut ja rakentanut luonto- ja virkistysalueita sekä edistänyt kierrätystä.

Nyt Lappeenrannan kaupunki pyytää asukkailtaan palautetta ympäristö- ja ilmastotoimien näkyvyydestä kaupunkilaisille. Kyselyssä voi myös kertoa, millä tavoin itse haluaisi osallistua ympäristötavoitteiden toteuttamiseen tulevaisuudessa. Vastaavanlainen kysely toteutettiin keväällä voittovuoden alussa.

Kyselyn vastaukset tallentuvat nimettöminä. Vastanneilla on lisäksi halutessaan mahdollisuus osallistua arvontaan. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan yhteensä 5 kappaletta kahden lipun paketteja kaupunginteatterin tai kaupunginorkesterin kevätkauden 2022 esityksiin.

Osallistu kyselyyn tästä linkistä! Kysely on auki 8.11.–28.11.2021.

Lisätietoja:

Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja
p. 040 081 5284, ilkka.rasanen(at)lappeenranta.fi

Kati Korhonen, Green Leaf -projektipäällikkö
p. 040 354 2799, kati.m.korhonen(at)lappeenranta.fi