19.9.2017

Lappeenranta testaa autojen vertaisvuokrauspalvelua

Lappeenranta testaa autojen vertaisvuokrauspalvelua ensimmäisenä kaupunkina Suomessa

Lappeenranta lähtee ensimmäisenä kaupunkina Suomessa jakamaan kaupungin omistamia autoja. Käytännössä kaupunki laittaa aluksi 5–10 vajaakäyttöistä autoaan kuntalaisille vuokrattavaksi Shareit Blox Car -palveluun 20. syyskuuta 2017 alkaen.

Kaupunkikonsernin autoja voi kuka tahansa vuokrata silloin, kun kaupunki ei itse niitä tarvitse, pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin – ja huokeaa korvausta vastaan.

– Haluamme pistää olemassa olevan omaisuuden hyötykäyttöön, ja saada siten kaupungin ajoneuvokannan myös uusiutumaan nopeammin vähäpäästöisemmäksi. Tarkoitus on lähteä kokeilumielessä liikkeelle, kertoo Lappeenrannan kaupungin johtava asiantuntija Markus Lankinen.

Idea on samanlainen kuin Airbnb-palvelussa, jossa ihmiset vuokraavat omaa asuntoaan vieraille. Omaa autoakin voi vuokrata eteenpäin. Suomeen on perustettu viime aikoina useita yrityksiä, jotka välittävät yksityisten autoja vuokralle.

Lappeenrannan kaupungin kumppani Shareit Blox Car on kaksi vuotta sitten perustettu autonjakamispalvelu, jonka kotipaikka on Helsingissä. Palvelu toimii kuitenkin valtakunnallisesti. Sillä on nyt noin 3500 käyttäjää, ja palvelussa on 300 autoa, joista keskimäärin noin sata on heti varattavissa.

Shareit Blox Car -palvelussa käyttäjä maksaa vain auton käytöstä ja vuokra-aikana kulutetusta polttoaineesta sekä mahdollisesti kuljetuista lisäkilometreistä. Auton omistaja määrittelee vuokrahinnan ja oman autonsa saatavuudet.

Asukkaidenkin autot toivottavasti jakoon

Alkavassa kokeilussa Shareit Blox Carin palvelu toimii alustana, josta käsin Lappeenrannan ja lähialueiden asukkaat voivat kaupungin autoja vuokrata. Kaupunki itse hoitaa autojen hallinnon.

– Kannustan lappeenrantalaisia ja lähialueen asukkaita kokeilemaan meidän palvelua. Käyttäjäksi liittyminen on täysin vapaaehtoista ja ilmaista, eikä kuukausi- tai vuosimaksuja ole. Toivon, että asukkaat laittaisivat myös oman autonsa vuokralle palveluun, sanoo Shareit Blox Carin myynti -ja markkinointijohtaja Erik Kanerva.

Lappeenrannan kaupungin vastuuhenkilö vertaisvuokrauspalvelussa on asiantuntija Petri Kero. Hän hoitaa käytännössä varauksia, niiden hyväksymisiä ja sen, että haluttu auto on noudettavissa sovitusta paikasta.

– Hintataso on edullinen. Halvimmillaan kaupungin autojen iltavuokra seuraavaan aamun asti on 20 euroa. Auton saa yhdeksi viikonlopuksi puolestaan halvimmillaan 50 eurolla. Näkisin, että vaikkapa opiskelijat olisivat hyvä kohderyhmä tälle palvelulle, sanoo Kero.

Shareit Blox Carin Kanerva puolestaan toteaa, että osalle autoilijoista auto on yksityinen asia, mutta toiset ihmiset näkevät auton kulutushyödykkeenä, josta syntyy paljon kuluja.

– Tämä juttu ei sovi kaikille. Ymmärrän sen, mutta auto on kallis sijoitus pihassa tai kadulla seisotettavaksi. Kun liittää oman auton Shareit Blox Car -palveluun ja vuokraa sitä kerran tai kaksi viikossa, pystyy aika nopeasti kattamaan auton vuotuiset käyttökulut eli vakuutusmaksut ja huollot.

Jos kokeilu onnistuu ja alueen asukkaat innostuvat vertaisvuokraus -palvelusta, kaupunkikonserni lupaa jatkaa toimintaa ja laittaa lisää autoja palveluun.

Lisätietoja:

Markus Lankinen, Lappeenrannan kaupunki, p. 040 701 7328, markus.lankinen(at)lappeenranta.fi

Erik Kanerva, Shareit Blox Car, p. 040 523 9355, erik.kanerva(at)shareit.fi

Petri Kero, Lappeenrannan kaupunki, p. 040 653 0508, petri.kero(at)lappeenranta.fi