31.5.2019

Matti Muovinen WANTED! -haastekampanja sai sadat ihmiset siivoamaan luontoa

Matti Muovinen WANTED! -haastekampanja muovin ja roskien keräämiseen onnistui yli odotusten. Kampanjaan osallistui toukokuun aikana yhteensä noin tuhat ihmistä; yksittäisiä asukkaita ja asukasyhdistyksiä, työpaikkoja ja kaveriporukoita sekä koululaisia ja opettajia eri puolilta kaupunkia. Roskanpoimintavälineet olivat kovassa käytössä koko kampanjan ajan. Roskaa ja jätettä saatiin pois ympäristöstä kaikkiaan noin 20 kuutiota.

Roskaa löytyi metsistä ja rannoilta yllättävänkin paljon. Eniten kertyi pulloja, tölkkejä, tupakka-askeja, tumppeja sekä muovikääreitä ja –pusseja. Isompikokoistakin rojua löytyi kuten autonrenkaita, patjoja, rautaromua, auton jäänteitä, polkupyöriä, elektroniikkaa ja ikivanhoja vaalimainoksia. Länsialueen metsästä paljastui vanha kaatopaikkakin, jossa oli muun muassa maitopussien jäänteitä. Noin puolet roskista oli muovia.

Asukkaat osallistuivat mukaan innokkaasti. Roskien etsiminen ja löytäminen koettiin jännittäväksi ja jopa hauskaksi. Asukkaiden kertoman mukaan yhdessä tekeminen oli palkitsevaa ja siisti ympäristö kannusti roskien keräämiseen.

Kampanjaan osallistuneiden kesken arvotaan erilaisia elämyspalkintoja. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaksi henkilöä palkitaan vielä omilla kannustuspalkinnoilla, koska he ovat osoittaneet erityistä aktiivisuutta roskien siivoamiseen myös kampanjan ulkopuolella, kertoo Raija Aura Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta.

− Kampanjan kautta paljastui iloksemme myös ympäristöstään kiitettävästi huolta pitäviä aktiivisia asukkaita, jotka ovat oma-aloitteisesti keränneet roskia jo vuosien ajan.

Roskanpoimintavälineitä saa jatkossakin lainaksi Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta. Hyvien kokemusten innoittamina haastekampanja järjestetään myös ensi vuonna.

Matti Muovinen WANTED! -haastekampanjan järjestivät Lappeenrannan seudun ympäristötoimi ja Circwaste-hanke. Keskeiset yhteistyökumppanit olivat Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy ja Lappeenrannan Lions clubit. Hanketta rahoitti Valtionneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hanke ja Motivan Kokeilunpaikka.fi-hanke.

Roskariksan kuvasi Susanna Vainikka.


Lisätietoja

Raija Aura, p. 040 5843 278, raija.aura(at)lappeenranta.fi
Salme Muurikka, p. 040 673 3393, salme.muurikka(at)lappeenranta.fi