31.3.2021

Muotia kierrätysmateriaaleista: kansainvälinen suunnittelukilpailu toi esiin uusia ideoita

Alkuvuodesta pidetyllä kansainvälisellä Circular Fashion 2021 (Kierrätysmuoti 2021) -kilpailulla etsittiin uusia ideoita kiertotalouden periaattein valmistettaviin muodikkaisiin ja kestäviin vaatteisiin ja asusteisiin. Kilpailun järjesti venäläinen Sobaka-muotilehti yhdessä suomalaisvenäläisen Upcycling Innovations and Environmental Awareness (Kierrätysinnovaatiot ja ympäristötietoisuus) -projektin kanssa. Kilpailuun saatiin 32 huikeaa työtä.

Mukana myös suomalaisia töitä

Kilpailun tarkoitus oli edistää sekä muodin tulevaisuutta että kestävää kiertotaloutta. Mukaan hyväksyttävien tuotteiden piti olla jäte- tai kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja. Voittajan valitsi arvovaltainen kansainvälinen raati, jossa oli 11 muodin ja/tai kestävän kehityksen asiantuntijaa. Lappeenrannasta tuomaristoon kuului kaupunginjohtaja Kimmo Jarva. Hän on hyvillään siitä, että luonnonsuojelu ja vihreä ajattelu otetaan mukaan kaikilla elämänaloilla.

- Tällainen toiminta on juuri sitä tavallisille ihmisille tarkoitettua ja hyvää tekevää kestävää kehitystä, jota me Lappeenrannassa kannatamme, Jarva sanoo.

- Olen erityisen iloinen siitä, että kilpailuun osallistuivat myös suomalaiset kierrätysmuodin suunnittelijat Emmi Rouvila & Siiri Ahonen sekä Jonathan Ingberg.

Kestävälle ja ympäristöystävälliselle elämäntavalle on maailmanlaajuinen kysyntä ja muotialan suunnittelijat kaikkialla maailmassa siirtyvät kestäviin ratkaisuihin. Kestävästä kehitys on kilpailuetu myös muodin alalla.

Voitto jaettiin lopulta kahden kilpailijan kesken.

- Voittajiksi selvisivät Aleksandar Piskun kokoelmalla ”Anti-Pollution” ja Margarita Reznikova kokoelmalla “`Rishi”, kertoo Lappeenrannan kaupungin puolelta projektia koordinoiva Matti Pylkkö.

- Olimme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, miten hyviä töitä kilpailuun tuli.

Kilpailusta ja sen tuloksista lisää englanniksi täällä.

Lisätiedot:

Projekti-insinööri Matti Pylkkö, Lappeenrannan kaupunki, Greenreality -palvelut

P. +358 40 759 6692, matti.pylkko(at)lappeenranta.fi