Uusien energiaratkaisujen esittelystä rakennetaan Lappeenrantaan pysyvää uutta kansainvälistä tapahtumaa

Lappeenrannan kaupunki järjesti 13–14. syyskuuta Future Energy Solutions -konferenssin, jossa kuultiin kansainvälisen tason puhujia ajankohtaisiin sähköistymisen ja kestävyyden teemoihin liittyen. Tilaisuus järjestettiin hybriditapahtumana, joten siihen oli mahdollista osallistua paikan päällä tai virtuaalisesti. 

Lappeenrannan kaupungin, Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT:n sekä kaupungin energia- ja ympäristöalan yritysverkosto Greenreality Networkin esimerkit innoittivat konferenssiin yhteensä lähes 400 osallistujaa. Lappeenrannan kaupunki haluaa energiaratkaisujen esittelytapahtumalle jatkoa LUT-yliopiston sekä yritysten kanssa.

Vihreä sähköistyminen muuttaa maailmaa

Konferenssin päätavoitteena oli tiedon jakaminen, alueen yritysten osaamisen tunnetuksi tekeminen sekä yhteisten liiketoimintamahdollisuuksien ja poliittisten aloitteiden edistäminen. Future Energy Solutionsissa oli yhteensä 33 puhujaa kahden päivän aikana. Tutkijat ja liike-elämä kohtasivat tilaisuudessa.

– Konferenssi kokosi yhteen alan edelläkävijöitä ympäri Eurooppaa. Paikan päälle Lappeenrantaan saimme vieraiksemme muun muassa delegaation Espanjan Rubísta, kertoo Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen.

Euroopan unionin tavoitteista kertoi Euroopan komission DG Energyn johtaja Catharina Sikow-Magny ja Suomen vähähiilisen liikenteen tiekartasta liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Konferenssin muissa puheenvuoroissa tuli myös esiin, kuinka Euroopan komission järjestämän Green Leaf 2021 -kilpailun voittajakaupunki Lappeenrannassa suunnataan innovatiivisin ideoin kohti hiilineutraaliutta. Vihreä sähköistyminen on kaupungissa yksi Green Leaf -voittovuoden pääteemoista. 

– Lappeenrannan kaupunki edistää vihreään sähköistymiseen liittyvää yritystoimintaa. Päästöt muutetaan mahdollisuuksiksi, Markku Heinonen sanoo.

Vetyklusteri selvittää suomalaista vetyosaamista

Kansallisen vetyklusterin puheenjohtaja Outi Ervastin mukaan Suomessa on kansainvälisen tason osaamispotentiaalia Euroopassa ilmiöksi nousseen vetytalouden edistämiseen.

– Paljon on kuitenkin vielä kehitettävää. Vetyklusteri tekeekin parhaillaan kartoitusta jäsenistönsä keskuudessa vetyarvoketjuun liittyvistä osaamistarpeista. Myös yhteistyömuotoja tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa selvitetään, Ervasti kertoo.

– Puhdas vety tarvitsee edullista sähköä. Vähäpäästöinen puhdas vety tehdään vedestä hajottamalla se hapeksi ja vedyksi. Suomessa sähkön hintataso on eurooppalaisessa vertailussa kilpailukykyinen, ja se luo pohjan suomalaisen vetytalouden kehittymiselle, sanoo Outi Ervasti.

Tulevaisuuden energiaratkaisuista tarvitaan aktiivista keskustelua

LUT-yliopiston eenergiajärjestelmien yksikön dekaani Olli Pyrhönen totesi esityksessään, että Suomen sähköntuotanto tulee kolmin- tai nelinkertaistaa, jotta vihreä sähköistyminen etenee ilmaston kannalta riittävän nopeassa aikataulussa. Myös Itä-Suomeen tarvitaan hänen mukaansa tuulivoimaa.

– Energiamurros etenee nopeasti ja tuottaa sekä haasteita että mahdollisuuksia suomalaiselle yhteiskunnalle, Pyrhönen sanoo.

– Energiapoliittisilla linjauksilla on mahdollisuus saavuttaa pitkän tähtäimen kilpailuetua suomalaiselle elinkeinoelämälle, mutta niillä on vaikutuksia myös jokaisen suomalaisen arkeen. Siksi tulevaisuuden energiaratkaisuista tarvitaan aktiivista vuoropuhelua tutkijoiden, elinkeinoelämän ja valtionjohdon välillä – kansalaiskeskustelua unohtamatta, toteaa Olli Pyrhönen.

Konferenssin ohjelmaan kuului myös yritysvierailuja. Euroopan suurimpiin kuuluvan Neoenin sähköisiä akkuja esiteltiin Yllikkälässä, ja osallistujat pääsivät tutustumaan myös sähkötekniikan testauskeskuksiin ja laboratorioihin. Konferenssin tuloksia esitellään European Regions Weekillä. Lappeenrannan 13. lokakuuta järjestämään webinaariin voi ilmoittautua täällä.

Alla videoita vuoden 2021 konferenssista sekä virtuaalisia yritysvierailuja: