Kielo Office Solutions

Toimitiloja ihmiseltä ihmiselle

KIELO OFFICE SOLUTIONS VUOKRAA TYÖTILOJA ERILAISILLE YRITYKSILLE ERILAISIIN TARPEISIIN. BUSINESS PARK -IDEALLA TOIMIVA KIINTEISTÖYHTIÖ TARJOAA HYVÄN TYÖN PAIKKOJA ASIAKASLÄHTÖISESTI, JOTTA ASIAKKAAT VOIVAT KESKITTYÄ OMAAN YDINLIIKETOIMINTAANSA.

Vuokratessaan toimitilan Kielolta asiakas saa valmiiksi kilpailutetut palvelut ja parhaaksi havaitut toimijat palveluita tuottamaan – kilpailukykyiseen hintaan.

Palveluihimme kuuluvat vakiona itse toimitila sekä aulapalvelut, siivouspalvelut, kiinteistö- ja jätehuolto sekä vartiointi. Kauttamme saa lisäpalveluna myös esimerkiksi sisustussuunnittelua, viherkasvien hoitopalvelun ja oikeastaan mitä vain, mitä asiakas tarvitsee, kertoo avainasiakaspäällikkö Heidi Sipponen.

Mahdollisissa ongelmatilanteissa tai uusien tarpeiden ilmetessä asiakkaan tarvitsee ottaa yhteyttä vain yhteen henkilöön. Palvelukokonaisuus onkin yksi Kielon kilpailuvalteista. Sipponen lupaa, että Kielo on läsnä asiakkaan tarpeessa ja ketterä toimimaan.

Pidämme asiakkaistamme hyvää huolta. Oli asia mikä tahansa, asiakas soittaa vain aulapalveluun ja asia lähtee siitä purkautumaan eteenpäin. Meillä on todella nopea reagointi. Asiakkaan on vaivatonta ja helppoa olla meillä.

Myös kestävä kehitys on keskeisessä osassa Kielon palveluita. Kestävyys on keskeinen kriteeri niin ikään kumppaneiden valinnassa.

Kaikissa meidän kiinteistöissämme on optimaaliset ja tarpeenmukaiset säädöt niin lämmityksessä, jäähdytyksessä kuin myös valaistuksessa. Jätteiden kierrätys on tehokasta yksittäisestä toimistosta lähtien ja lisäksi teemme ennakoivaa kunnossapitoa teknisellä puolella, Sipponen kuvailee.

Henkilöstöravintolassamme panostamme hävikin pienentämiseen. Tässä vain muutamia esimerkkejä, hän jatkaa.

Kielolle toimisto ei ole vain tila, vaan se on koti yhteisölle. Yksi business parkin ideoista on se, että saman katon alla toimivat yritykset aidosti hyötyisivät toisistaan.

Kielo haluaa kehittää ja kehittyä koko ajan. Tavoitteenamme on, ettei kukaan haluaisi lähteä meiltä pois. Haluamme tuoda yhä enemmän yhteisöllisyyttä meidän tiloihimme ja edelleen vahvistaa sitä.

KIELO OFFICE SOLUTIONS TARJOAA ASIAKKAILLEEN LAPPEENRANNASSA JA JYVÄSKYLÄSSÄ TÄYDEN PALVELUN TOIMITILOJA, JOIDEN KULMAKIVINÄ OVAT YHTEISÖLLISYYS, VASTUULLISUUS JA TYÖHYVINVOINTI. KIELO SKINNARILAN (ENTINEN IVH KAMPUS) TOIMITILAT SIJAITSEVAT LAPPEENRANNAN SKINNARILASSA, LOISTAVIEN KULKUYHTEYKSIEN ÄÄRELLÄ. KIELO ON PERUSTETTU VUONNA 2017 JA SEN TOIMITALOISSA SIJAITSEE JO YLI 200 YRITYSTÄ.

KIELO OFFICE SOLUTIONS